Työhyvinvointia ja maalausta opettamisen ohessa

Viime päivät ovat menneet todella vauhdikkaasti työn merkeissä.
Sain viikonloppuna valmiiksi uudet sinisen korttisarjan originaalit ja tilasin lisää taulunpohjia. Olikin materiaali vaihtunut, sillä entistä MDF-levyä ei enää valmisteta joten siirryin HDF-levyyn, josta sainkin seikkaperäisen luennon teehuoneessamme Insinööri Salakarilta... Kaikkea nuo insinöörit jaksavat keksiäkin...


Opetuspuolella selvisi, että saamme piakkoin lisää oppilaskannettavia, joita voi käyttää vaikkapa näihin blogituksiin. Kuuselan Hannun kanssa on paljon puhuttu sosiaalisen median opetuksesta. Toivonkin että en tuputa näitä systeemejä liikaa oppilaille, etteivät vaan kyllästy näihin juttuihin. Kollegani Janin kanssa istuimme tänään kuin tatit aikuiskoulutuksen perehdytyspalaverissa... Kovin tuntui asiat monimutkaisilta ja päänsärky olikin yksi tuliainen siitä kokoussessiosta.

Nyt on sitten aika lähteä vähän verryttelemään paikkoja Aikidosalille. Aloitin aikidon tarpeesta pudottaa painoa ja korottaa kuntoa, mutta olen oppinut tähän mennessä kaatumaan erittäin lahjakkaasti hieman avustettuna joka suuntaan ja vasta toinen polvi on saatu remonttiin yhden murtuneen varpaan ohella.

 

Tässä vähän videota mistä siinä aikidossa on kyse.. 

 Luulin että aikido on sellaista kevyttä ja hidasta tällaiselle keski-ikäiselle äijälle soveltuvaa helppoa hommaa, mutta yllätyksekseni aikaisempi harrastuneisuuteni Ju-Jutsun parissa tuntuu tähän verrattuna kevyeltä. Aikido vaatii harrastajaltaan pirullisen tarkkaa ajoitusta ja vähintäänkin lievää kieroutta tekniikoiden tekemisessä. Useinkin luulee lentävänsä ihan eri suuntaan kuin mihin sitä sitten kapsahtaakaan, varsinkin jos on muistanut leukailla noille meidän mustan vyö omaaville taitajille ennen harjoituksia. Ensivaikutelma koko lajista oli että ihme pyjamahousut äijillä päällä, mutta nyt puolen vuoden kokemuksella voin sanoa että kovia äijiä nuo taitajat.

Puumiekkakin tuli hommattua, ja mietittiin että onhan ne japanilaiset samurait olleet kovia jätkiä, kun tekivät aikanaan miekalla harakirin, mutta tuolla tylsällä miekalla jos tekisi saman, olisi varmasti kovempi... No leukailu sikseen, puumiekan heiluttelu onkin kovempaa puuhaa kuin alkuun luulin, sillä hartiat ja kädet olivat sitten maitohapoilla ensimmäisen keppireenin jälkeen kolmatta päivää... Jopa osa oppilaista kyseli että mitä sulle on tapahtunut kun näytät niin väsyneeltä... Vaimo taasen ihmettelee että iso mies ja jaksaa heilua puisen miekan kanssa... Että sellaista, pitääkin tästä lähteä harrastamaan työhyvinvointia...